"Luonasi" -työtä on saatavilla pieni erä, jossa jokaisesta työstä löytyy uniikit, kultaiset yksityiskohdat sekä korostukset pastelliväreillä.
"Luonasi" pigmenttivedos
42 x 61 x 0.1 cm
280€
Työn postitus onnistuu edullisesti. Työ on mahdollista saada kauttani myös valmiiksi kehystettynä (erikseen sovittuun hintaan), mutta siinä tapauksessa nouto Tampereelta.
<3
Uusin maalaus syntyi keväisistä revontulista / 2024
Keväällä ympäri Suomen näkyi paljon revontulia, joka oli vuoden aikaan nähden mielestäni hieman poikkeuksellista. Siitä inspiroituneena syntyi uusin maalaus "Taivaan tulet".
Maalaus on myynnissä ja minulle voi laittaa kiinnostuessaan viestiä, esimerkiksi nettisivujeni "Ota yhteyttä" -lomakkeen kautta.
Länsi-Savon uutiset /2018
Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkalalla on silmää nuorille taiteilijoille. — Lahjakkuuden näkeminen etukäteen on omanlaisensa lahja ja joku on sanonut, että mulla sellainen on. Olen kiitollinen, jos se pitää paikkansa, hän sanoo.
Hoikkala tekee vuosittain esityksen Osuuskauppa Suur-Savon kummitaiteilijaksi. Tänä vuonna valinta kohdistui tamperelaiseen Jasmina Ijäkseen (s. 1990), joka palkittiin stipendillä torstaina Mikkelissä. Stipendin suuruutta ei kerrota julkisuuteen. Ijäs työskenteli Salmelan nuorten taiteilijoiden talviresidenssissä syyskaudella 2017. Hän kuvaa töissään eläimiä niiden luontaisessa ympäristössä, mutta niin, että ihmisten jättämät jäljet ovat nähtävissä. Kuvansa Ijäs viipaloi geometrisiksi kertomuksiksi.
Ijäs on itseoppinut kuvataiteilija. Hoikkalan mukaan alan koulutus ei ole Salmelaan pääsyn edellytys, päinvastoin. Kummitaiteilija on useana vuonna ollut itseoppinut taiteilija. Ijäksellä on kaupallinen koulutus, kuvataiteeseen hänet perehdytti maalausta harrastava isoisä. — Olen ollut hyvä piirtäjä pienestä pitäen ja tykännyt siitä. Pari vuotta sitten kiinnostus kuvataiteeseen syveni ja lähdin tekemään sitä täysillä, Jasmina Ijäs kertoo.
"Ole aito oma itsesi ja maalaa sydämestäsi." — Tuomas Hoikkala
Oman tyylin löytäminen oli helppoa. Pikkutarkasta piirtämisestä pitävä nuori taiteilija tutkii eläimiä tarkoin ja kuvaa niitä töissään hyvin yksityiskohtaisesti. Maalaustensa luonnokset hän työstää tietokoneella omien valokuviensa pohjalta.
Taiteilijataipaleensa alkumetreillä oleva Ijäs saa Hoikkalalta ohjeita tulevaan. — Ole aito oma itsesi ja maalaa sydämestäsi. Sen lisäksi suosittelen hankkimaan tutorin. Miksi oppia ei ottaisi, jos sen helposti kysymällä jostakin saa. Tärkeää on myös oikeassa paikassa esiintyminen ja se, että teokset olisivat mahdollisimman hyvällä profiililla esillä.
Suur-Savon kummitaiteilija nimettiin 17. kerran. Aikaisempien vuosien valintoja ovat muun muassa Antti Hakkarainen, Johanna Lumme, Kia Taegen ja Samuli Heimonen.
Yleisölle Jasmina Ijäksen teoksia on esillä kesäkuussa avautuvassa näyttelyssä taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla.
Kopio LS uutisesta , julkaistu 3.5.2018 Kirjoittanut Kirsti Vuorela Kuva Mari Koukkula
Avotakka 7/2018
Uusimmasta avotakka 7/2018 lehdestä bongattu oma karhumaalaus 🤓 Työ on myyty, mutta nähtävillä Taidekeskus Salmelassa vielä elokuuhun saakka.
Mäntyharjun matkailulehti 2018
Syksyn residenssijaksoni aikana tultiin Mäntyharjun matkailulehdestä tekemään minusta pieni haastattelu 2018 vuoden lehteen.
Tuleva näyttelyni Taidekeskus Salmelassa 9.6.-12.8.2018. Uudet teokset nähtävillä päivittäin klo 11-18.
Tuleva näyttely Taidekeskus Salmelassa 9.6.-12.8.2018
Avoimet ovet Taidekeskus Salmelassa tiistaina 28.11 klo 16-18
Tervetuloa katsomaan mitä syyskauden taiteilijaresidenssissä on syntynyt.
Kaikki upeat näyttelyt ovat avoinna joka päivä klo 11-18, 13.8.2017 saakka. Omat maalaukseni ovat nähtävillä Domanderin näyttelyalueen Apteekkitalossa.
Maalausteni aiheena on 100-vuotiaan Suomen upea luonto ja sen kauneimmat eläimet. Osittain realistisissa teoksissani yhdistyvät toistuvasti geometriset muodot sekä useat eri ulottuvuudet.
Tuleva näyttely Taidekeskus Salmelassa 10.6.-13.8.2017